« Ajankohtaista keittiössä

IsoMitan nimikkosarjan voittaja valittiin myös lehdistön suosikiksi.
Toini Linnanmäki vei Kirkkonummelle kaksi PRO-patsasta

23.02.2011

Ruokapalvelupäällikkö-sarjan PRO-voiton vei Toini Linnanmäki Kirkkonummen kunnan ruokapalvelusta. – Olen ollut alalla yli 30 vuotta. Vuodet ovat täydentäneet ammattitaitoa. Muuttuvalla alalla kaiken oppimansa on joutunut opettelemaan aina uudelleen, Linnanmäki kertoo. IsoMitan nimikkosarjan voittaja valittiin myös lehdistön suosikiksi.

PRO_finalistit– Kuntapuolen keittiöissä ollaan oltu hyvin hiljaa, kuin omissa koloissaan. Meidän pitäisi kertoa ja tiedottaa enemmän tekemisestämme, jotta asiakkaat näkisivät työstämme muutakin kuin ruokalistat ja valmiit ruoat, sanoo PRO-voittaja Toini Linnanmäki (kesk.). Muut sarjan finalistit olivat Tuulia Pelli (vas.) Lahden Ateriasta ja Leena Junikka-Rinneaho (oik.) Jyväskylän ruokapalvelusta.

– Aivan upeaa! Kiitos lämmittää aina, julkinen kiitos vielä enemmän, Toini Linnanmäki iloitsee. Hänen työhuoneessaan on nyt kaksi PRO-patsasta.

– Voi olla, että vien toisen myöhemmin kotiin. Ei tarvitse valita, missä patsasta säilyttää, kun on kaksi, hän naurahtaa.

Suurkeittiöiden vastuu ruokakasvatuksessa palkittiin

Aromi-lehti yhteistyökumppaneineen jakoi PRO-patsaat nyt yhdeksättä kertaa. Tämä oli ensimmäinen vuosi, kun lehdistö palkitsi oman suosikkinsa.

 – Itse veikkasin, että lehdistön palkinnon saa tunnettu keittiömestari.

Ylläs_pystyIsoMittaa PRO-gaalassa edustivat Päivi Turhanen (vas.), Jaana Korkeila-Långsjö ja Mia Kettunen.

Se, että tunnustus annettiin suurkeittiön edustajalle, lämmittää mieltä. Valintaa perusteltiin ruohonjuuritason työn tärkeydellä. Työssään Toini Linnanmäki vaikuttaa laajasti siihen, millaisia ruuan kuluttajia sekä alan ammattilaisia kasvatetaan.

– Kenttä on samalla vaativa ja vaikuttava. Lasten ruokailut ovat ruokakasvatusta ja ruoan arvostuksen opettamista. Olemme Kirkkonummella tehneet paljon yhteistyötä eri tahojen kanssa, Linnanmäki kertoo.

Muuttuvassa maailmassa kaikki on pitänyt opetella uudelleen

Toini Linnanmäki on työskennellyt suurkeittiöalalla 30 vuotta. Uransa talouskoulun opettajana aloittanut Linnanmäki on tullut Kirkkonummelle Palmian ja Espoon ruokapalveluiden kautta.

Linnanmäki luonnehtii, että ammattitaito täydentyy vuosien kuluessa.Tämä on vaatinut myös kouluttautumista, sillä keittiötyön osaamisen lisäksi työ vaatii johtamisen, henkilöstöhallinnon, taloushallinnon ja kilpailutusten osaamista.

– Kaiken oppimansa on joutunut kuluneiden vuosikymmenten aikana muuttamaan, ajattelemaan ja opettelemaan uudelleen. Onhan uusien asioiden eteenpäin vienti vaatinut myös vahvuutta ja määrätietoisuutta.

– Yksin ei voi tehdä mitään, vaan yhteistyötä tarvitaan laajasti. Se on tärkeä voimavara, jota on osattava käyttää, hän painottaa.

« Ajankohtaista keittiössä

Kirjaudu IsoMitan Tiimiin



Unohtuiko salasana?
Tilaa tunnukset ja liity Tiimiin

Liity Tiimiin

IsoMitan tiimiläisenä kuulet uutiset ensimmäisenä, pääset lukemaan Mian blogia ja saat käyttöösi laajat reseptikokonaisuudet.

Liity Tiimiin »