Lue uusin asiakaslehti

Ruokapalveluesimies Ritva Pirinen:

Espoon Tapiolassa koululounas pärjää pikaruoalle

02.09.2010

Espoon Tapiolan yläkoululla ja lukiossa tehdään päivittäin yli 900 annosta, vaikka koulun lähellä on useampi pikaruokaravintola. – Kaikki on kiinni siitä, mitä tarjoamme, kertoo ruokapalveluesimies Ritva Pirinen. Raaka-ainevalintoja ohjaavat ravitsemussuositukset. Kustannuksia pidetään kurissa kirjanpidolla.

Oppilaiden houkutteleminen kouluravintolaan vaatii jatkuvaa työtä. Koululounas houkuttelee nuoria maulla ja ravitsevilla aterioilla.

– Ruokalistoja suunnitellaan oppilaiden mielipiteiden mukaan. Palautetta voi antaa vaikka joka päivä, kertoo ruokapalveluesimies Ritva Pirinen.

Lounas ja välipalat maistuvat myös opettajille

Oppilaista ja opettajista muodostettu ruokaraati kokoontuu pari kertaa lukukaudessa pohtimaan ruoka-asioita ja antamaan palautetta.

Kaikki Espoo Cateringin reseptit suunnitellaan keskitetysti. Näistä resepteistä keittiöt muokkaavat valmistusmenetelmiinsä sopivat.

Pirisen luettelemien suosikkiruokien lista on hyvin perinteinen: lihapyörykät, juuressosekeitto ja kalkkunaviillokki. Espoon Tapiolassa suosikkien listalla on myös erilaisia kalaruokia, kuten uunikalaa, kalakeittoa ja kalapuikkoja.  

Hyvin suosituksi oppilaiden ja opettajien keskuudessa on muodostunut myös iltapäivin tarjottava maksullinen välipala. 

– Tuotteilla on kappalehinta. Oppilas voi ostaa vain lasillisen mehua tai banaanin mukaansa. Tarjolle laitetaan myös täytettyjä patonkeja, sämpylöitä ja jogurttia. 

Tarkka kirjanpito vähentää hävikkiä

Tapiolan koulun keittiöllä jokainen tiimiläinen pitää tarkkaa kirjaa valmistamistaan ruokamääristä ja menekistä.

– Kaikkien ruokien menekit kirjataan tarkasti ylös. Näin opimme, kuinka paljon mitäkin ruokaa pitää valmistaa. Oikea määrä säästää kustannuksia ja vähentää jätettä, Pirinen kertoo.

Hän sanoo, että raaka-ainevalinnat ovat kaikkiaan helpottuneet kouluruokasuosituksen myötä.

– Valitettavasti elintarviketeollisuus ei aina ole ajan tasalla esimerkiksi käytetyn suolan määrässä. IsoMitan tuotteet ovat tässä suhteessa hyviä, Pirinen sanoo.

Lukuvuoden aluksi täytetään kaapit

Ritva Pirinen kertoo, että lukuvuoden aloitus on aina vähän hässäkkää. Keittiö on ollut kesän käyttämätön ja ensimmäiseksi on täydennettävä varastot.

Ensimmäisestä päivästä alkaen viiden hengen keittiötiimi valmistaa noin 900 annosta ja muutaman kymmentä annosta kasvisruokaa sekä huolehtii välipalatarjoilusta.

– Ensimmäisellä viikolla teemme mahdollisimman moneen ruokavalioon sopivaa ruokaa, sillä meillä ei ole vielä tietoa kaikkien uusien oppilaiden erityisruokavalioista, Pirinen kertoo.

Tilaa uusimmat reseptit sähköpostiisi!

IsoMitan uutiskirje kertoo kaikesta hyvästä: sesonkien parhaista ideoista ja resepteistä, uutuuksista sekä vinkeistä.

Jaa:

Asiakaspalvelu