Isommin 2/2020

Toista kertaa järjestettävä Makeamestari-kilpailu hakee suomalaista makeiden herkkujen osaajaa. IsoMitta on mukana etsimässä Suomen Makeamestaria 2020. – Makeiden maailmassa vahvimmat trendit ovat nyt klassikoiden muokkaaminen uusilla twisteillä, aidot raaka-aineet sekä snacking-kulttuurista poikineet pienet annokset, kertoo kilpailua järjestävän Food Camp Finlandin toimitusjohtaja Riikka Kannas. – Suomen jälkiruokakulttuuri on erilainen verrattuna vaikka Keski-Eurooppaan. Olemme jäljessä nautiskelussa, emme osaamisessa. Mielestäni pieni makea kuuluu joka aterian päätökseen ja on enemmän kuin ok pysähtyä kahville ja leivokselle. – Jälkiruokien ja makeiden herkkujen arvostus kasvaa myös kansan parissa sitä myötä, kun saamme tekijät näkemään makeiden ruokien mahdollisuudet. Mikä mahdollisuus ammattilaisille! Makeamestari-kilpailu haluaa nostaa makeiden ruokien tekijöiden arvoa ja herättää ammattikokkien mielenkiinnon jälkiruokiin. Ammattilaisilta onkin sadellut kiitosta kilpailun järjestämisestä. – Kilpailu antaa tilaisuuden aivan kaikille! Semifinaalissa oli paljon pääkaupunkiseudun huippuravintoloiden ammattilai- sia. Kolmanneksi tullut lappeenrantalainen Eija Kuningas yllätti kaikki. Kilpailun päätuomarina toiminut alan arvos- tettu konkari Pekka Terävä sanoi Eijan kakun olleen paras kakku, jota hän on ikinä syönyt. Ja se on uskomaton saavutus, Kannas raottaa kilpailun kulisseja. Arvostusta satelee kilpailun jälkeenkin. Eija Kuningas napattiin kokkimaajoukkueeseen, jossa toimii myös koko kilpailun voittaja Simo Pietarinen. Kovassa seurassa siis ollaan! – Odotan kilpailulta luovaa reseptiikkaa ja haluan nähdä, mihin tuotteet taipuvat kilpailijoiden käsissä! Seuraa meitä somessa! Mukana etsimässä Suomen toista Makeamestaria 5 IsoMitta Sitruunakiisseli/-keitto ja Bong Mousse- pohja ovat mukana Makeamestari-kilpailussa. Suomen kovimmat makean keittiön taiturit luovat näistä tuotteista reseptiikkaa kaikkien käyttöön.

RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2ODg=