Lue uusin asiakaslehti

Ateriapalveluja muksuille & mummoille

01.10.2013

Teemu Kunelius

Mitä tarvitaan, että 10 työntekijää pyöräyttää päivävuorossa 2600 maistuvaa annosta?
– Äärimmilleen hiottua yhteistyötä sekä kylmävalmistusta, vastaa Ateriaalin keittiöpäällikkö Teemu Kunelius ja lisää, että tehokkuus on kenties juuri se salainen resepti, jonka avulla heillä tehdään hyvää, eri-ikäistenkin asiakkaiden toiveiden mukaan maustettua perusruokaa.

Ateriaali on osa Mainiovire Oy:tä, joka tarjoaa pääkaupunkiseudulla erilaisia kauppa- ja ateriapalveluja. Teemu Kuneliuksen luotsaamassa keittiössä ruoka suunnitellaan, tehdään, pakataan ja tarvittaessa lämmitetään ennen kuin annokset päätyvät päiväkoteihin, vanhusten- ja mielenterveyskuntoutujien hoitoyksiköihin sekä kotonaan asuvien ikäihmisten lautasille.

– Kaiken perustana on tehdä asiakkaille maistuvaa kotiruokaa, jossa näkyvät vuodenaikojen vaihtelut: kesällä kevyempää tuoretuotteista, talvella maukasta marinoiduista vaihtoehdoista. Esimerkiksi tänään on listalla intialaista kanakastiketta, suklaavanukasta sekä mustikkakiisseliä, Kunelius luettelee.

Houkutteleva tarjoilu herättää ruokahalun

Ateriaalilla on käytössä ruokalista, josta kotiateria-asiakkaat valitsevat haluamansa neljästä eri pääruokavaihtoehdosta. Hoivakodeissa taas käydään henkilökunnan kanssa säännöllisesti kehityskeskusteluja ruoka-asioihin liittyen.

– On tärkeää, miten ruoka tarjoillaan. Meiltä lähteekin hoivakoteihin ohjeet ruoan lämmitykseen sekä vinkit houkuttelevaan esillelaittoon. Kotiasiakkaille meillä on käytössä 1- ja 2-osaisia rasioita: mietimme tarkkaan, mitkä komponentit yhdistetään ja miten.

IsoMitta Perunasoseet

– Olemme testanneet etukäteen IsoMitan uutta kylmävalmistukseen sopivaa Perunasosetta. Olimme siihen todella tyytyväisia, kertoo Teemu Kunelius.

Kylmäkeittiön luottotuotteet

Ateriaalilaiset siirtyivät kylmävalmistukseen puoli vuotta sitten. Jo lyhyessä ajassa uusi tekniikka on vapauttanut sekä aikaa että resursseja.

– Meillä kylmävalmistus on toiminut erittäin hyvin. Enää ruokia ei tarvitse kauhoa 400 litran sammioihin ensin kuumennettavaksi ja sitten jäähdytettäväksi. Nyt voimme pakata valmiin ruoan saman tien ja viedä sen suoraan kylmään. Myös säilyvyys paranee, koska aika valmistuksesta tarjoiluun on lyhyempi, Kunelius kiittelee.

IsoMitan Kylmäsuurusteinen Ruskea sekä Vaalea kastikepohja ovat keittiössä lähes päivittäin käytössä. Peruskastikepohjaan on helppo lisätä makua ja lihaa asiakaskunnan mukaan. Myös kiisselit toimivat: annokset kruunataan marjoilla tai hedelmillä.

– Olemme tehneet yhteistyötä IsoMitan kanssa myös testaamalla kylmävalmistukseen sopivaa Perunasosetta. Uutuuteen oli helppo olla todella tyytyväinen, ja nyt tässä odotellaan, että tuote tulisi markkinoille mahdollisimman pian, vinkkaa Kunelius hymyillen. 

Eri-ikäisten ruokakulttuureissa on eroja

Siinä missä muksujen suosikkeja ovat kasviskiusaus ja kanaparsagratiini, suosii seniori perunaa ja kastikeruokia, karjalanpaistia, liha- ja hernekeittoa. Yksin kotona asuva valitsee lautaselleen mielellään perunan vaihtoehdoksi myös pastaa taikka riisiä – toisin kuin hoivakodeissa. Maun lisäksi on vanhuksilla otettava huomioon annosten riittävä energiamäärä.

– Ikääntyessä nälän tunne heikkenee, joten on tärkeää, että pienikin annos sisältää riittävästi energiaa. Siksi ikäihmisten ruoat tehdään täystuotteista, voista ja kermasta. Riittävän proteiinimäärän saavuttamiseksi lihassa ei säästellä. Makuhermoja herätellään sopivalla määrällä suolaa sekä muita perusmausteita, Kunelius päättää.

Tilaa uusimmat reseptit sähköpostiisi!

IsoMitan uutiskirje kertoo kaikesta hyvästä: sesonkien parhaista ideoista ja resepteistä, uutuuksista sekä vinkeistä.

Jaa:

Asiakaspalvelu